Training Corner Personal trainerisi Järvenpäässä ja lähialueilla

Training Mamas

Hei odottava- tai jo odotuksesi päättänyt äiti! Kiva kun löysit tiesi Training Corneriin. Haluan olla apunasi oikeanlaisen liikunnan aloittamisessa ja toteuttamisessa raskauden aikana ja sen jälkeen.

Olet voinut olla aktiivinen liikkuja jo ennen raskauttasi tai vasta nyt päättänyt aloittaa liikunnan. Saatat miettiä minkä verran voisit liikkua missäkin vaiheessa raskauttasi ja millä lajilla tai liikkeillä korvaisit aikaisempaa harjoitteluasi. Kovaan treeniin tottuneelle voi olla jopa haastavaa aloittaa harjoittelu raskauden jälkeen sopivalla teholla. Mitä ja minkä verran on sopivasti? Mitä liikkeitä kannattaa välttää ja kuinka kauan?

Diastasis recti
Tiesitkö, että vatsalihasten varsinainen harjoittelu (perinteiset rutistukset, lankut ja staattiset pidot) olisi syytä jättää kokonaan pois ohjelmasta raskausaikana, jotta vältyttäisiin muun muassa vatsalihasten erkaantuman lisääntymiseltä? Lähes aina raskauden yhteydessä syntyy jonkin verran erkaantumaa, kun kasvava kohtu työntää vatsalihaksia sivulle. Nopeinta palautuminen, myös vatsalihasten osalta, on ensimmäisen parin kuukauden aikana synnytyksestä. Varsinainen vatsalihasharjoittelu olisi syytä pitää pois ohjelmasta siihen saakka kunnes vatsalihakset ovat palautuneet normaaleiksi. Sen sijaan sovelletut lantionpohjan ja syvän poikittaisen vatsalihaksen harjoitteet soveltuvat raskausaikaan sekä synnytyksen jälkeiseen aikaan.

Voi hyvin olla ettet elämäntilanteessasi ehdi harjoitella niin paljon kuin aikaisemmin tai edes halua juuri nyt käydä kuntosalilla. Kotiharjoittelu on hyvä vaihtoehto ja mahdollistaa kuntosaliharjoittelua vastaavien tulosten saavuttamisen oikein toteutettuna.

Teen vatsalihasten tilan kartoitusta ja tarvittaessa ohjaan aina asiaan perehtyneelle fysioterapeutille. Olen kouluttautunut Suomen terveysliikuntainstituutissa tunnistamaan vatsalihasten erkaantumaa, sekä erikoistunut raskausajan ja synnytyksen jälkeiseen liikuntaan yksilö ja ryhmäohjauksessa.

Ota rohkeasti yhteyttä niin suunnitellaan elämäntilanteeseesi sopiva ja tavoitteitasi tukeva harjoittelumuoto, teetpä sen sitten kuntosalilla, kotona tai lenkkipolulla! Tulen luoksesi esimerkiksi kotiisi niin halutessasi. Voimme myös tavata jollain kuntosaleista, joiden kanssa teen yhteistyötä Järvenpään alueella tai esimerkiksi omalla kuntosalillasi.

*Äitiyslomalla oleville kotiharjoittelijoille annan -10% alennuksen normaalihinnoistani koodilla mamas2015!

Lisää tietoa raskausajan ja synnytyksen jälkeisestä harjoittelusta, ja vatsalihasten erkaantumasta löydät osoitteesta:
http://www.trainingcorner.fi/RaskausliikuntaOpas.pdf